Länsiturunmaan-kyltti joka aiemmin oli Kirjalan salmen rannassa on nykyään museon varastossa.. |
Aika näyttä miten tulevaisuuden kuntaliitokset ja nimenvaihdot vaikuttavat Suomen karttaan.
Nykyiset suurkunnat eivät enää ole yhtä tärkeitä yksilön paikallisidentiteetille kuin ennen. Vanhat kunnat perustuivat pitkälti silloisiin kirkkopitäjiin joiden hallinnollinen funtkio lakkautettiin vuoden 1865 kunnallisasetuksessa. Paikallishallintoalueiksi perustettiin kuntia ja pitäjänkokoukset korvattiin kunnanvaltuustoilla. Kaupungeissa maallinen hallinto oli jo alunpitäenkin erkaantunut seurakunnallisesta päätöksenteosta Kuntaasetuksella saatettiin maaseudun hallinto samaan maallisen hallinnon kaavaan.
Paraisten maalaiskunnan vaakuna 1948-1967 |
Paraisten kaupungin vaakuna vuoteen 2009. |
2000-luvun kuntaliiitokset ovat vähentäneet kuntien määrän 336 (2011). Suomen tullessa itsenäiseksi 1917 kuntia oli yhteensä 532. Kuntien määrä kulminoitui vuonna 1932 jolloin massa oli 602 kuntaa, tämän jälkeen kuntien määrä on ollut tasaisessa laskussa. Tätä taustaa vasten valtionvarainministeriön ehdotus seitsemästäkymmenestä kunnasta vaikuttaa todella hurjalta muutokselta.
Tulevaisuuden kuntien hallinnolliset alueet muistuttavat enemmän maakuntia ja näin ollen kunta-käsite ei enää voi olla täysin yhteneväinen kuntalaisten käsittämän oman paikallisyhteisöllisen identiteetin kanssa.
Kylän, pitäjän ja/tai kotisaaren merkitys yksilön identiteetin kannalta tulee säilymään ja jopa vahvistumaan näiden kuntaliitosten myötä. Näin ollen saariston kuntaliitosalueen nimellä on yksilön kannalta vähäinen merkitys vaikka henkilö asuisi varsinaisen Paraisten alueen ulkopuolella: Korpoolaiset ovat ja säilyvät Korppoolaisina, sama pätee Paraislaisiin.
Paraisten kaupungin nykyinen vaakuna joka on alun perin kuulunut Nauvolle. |
Länsiturunmaan kaupunki on nyt osa meidän yhteistä paikallista historiaa. Vaurioita kärsinyt kyltti joka aiemmin tervehti saaristoon matkaavia Kirjalansalmen rannassa on todiste hyvinkin myrskyisästä ajasta ja enteilee tulevia muutoksia Suomen - ja saariston kuntarajoihin.
Kuva: Marcus Lepola 2012
Lähteet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Parainen